Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 9. maaliskuuta 2023

Pattaya Suomi-Seura ry:n jäsenen mielipide ja ehdotus

Aikoinaan kahdessakin eri jäsenkokouksessa kysyttiin pitäisikö Seuran hankkia vuokratilojen sijaan omat tilat, sillä käytännössä kaikki jäsenmaksut menivät vuokriin. Se oli paljon, sillä jäseniä oli yli 500 ja määrä kasvoi vuosi vuodelta.

Molemmissa kokouksissa yksimielisesti olimme omien tilojen hankkimisen kannalla. Tehtävä jäi hallituksen hoidettavaksi, kuten kuuluikin. Moni teki paljon työtä etsiessään uutta paikkaa. Silloinen puheenjohtaja Risto Nyman eniten, mutta minäkin varapuheenjohtajana aika tavalla.

Tilojahan oli tarjolla, mutta oli myös yksi iso este. Se oli rahattomuus. Järjestään myyjien mielenkiinto lopahti sanoessamme: "Mutta meillä ei ole rahaa." Ainoastaan Juha Timonen ei kääntänyt selkäänsä, vaan sanoi, että istutaan alas ja katsotaan mitä voidaan tehdä.

Koska hallitus halusi toteuttaa jäsenistön tahdon, oli tilat valittava niistä mitä Juha Timosen yrityksellä oli tarjottavana. Niin päädyttiin nykyiseen paikkaan ja miljoonien bahtien velkataakkaan. Luotimme jäsenmäärään ja sen mahdolliseen kasvuun sekä siihen, että jäsenistö ja muut ostavat 100 euron osakkeita, jos ei muun, niin kannatuksen vuoksi . Molemmissa arvioimme väärin. Osakkeet eivät menneen toivotulla tavalla kaupaksi ja jäsenmäärä kääntyi laskuun. 

Kun viime vuonna yhdistyksen vuosikokouksessa kysyin jäljellä olevan lainan määrää, en saanut vastausta. Mikä tietysti pilkkua viilaten oikein olikin, sillä Pattaya Suomi-Seura ei tiloja ostanut eikä omista, vaan sitä varten perustettiin yritys. Seuran piti maksaa tiloista vuokraa sen verran, että perustettu yritys kykenee hoitamaan velkansa myyjän kanssa sovitun mukaisesti.

Kun vuosia sitten ilmoitin, etten ole enää käytettävissä hallituksessa, jäi Pattaya Suomi-Seura velattomaksi eikä se myöskään ollut taannut velkoja. Ehkä niin on edelleen? 

Toissapäivänä meidät tavoitti suru-uutinen, sillä ravintola Helmen omistaja Petri Repo kuoli yllättäen. Minulla oli hänen kanssaan visioita ja ideoitakin. Pete myös tiesi Seuran vaikeuksista eikä Helmelläkään helppoa ollut varsinkaan turistikadon vuoksi. Monet kerrat saunanlauteilla etsimme ajatusta kuinka Pattaya Suomi-Seura ja ravintola Helmi voisivat yhdistää voimansa. Emme keksineet edes rakentavaa tapaa esittää asia Suomi-Seuran jäsenistölle.

Eilen illalla olin Helmessä järjestetyssä muistotilaisuudessa ja Peten sanoja käyttäen "tupa oli täynnä". Siellä varmistui, että ravintola lopettaa toimintansa, jos ei jatkajaa löydy. Kun muistelin julkisestikin kaikkea yhdessä kokemaamme, päätin mielessäni, että viimeisenä palveluksena tälle montaa meistä auttaneelle miehelle, kerron voimien yhdistämissajatuksesta, on se rakentavaa tai ei. Siksi tämä kirjoitus.

Olisiko siis hyvä ajatus ja oikea aika istua Timosen kanssa neuvottelupöytään ja etsiä yhteinen keino, miten Seura voisi luopua nykyisistä tiloista? Sillä toteamalla ainoastaan, että "pitäkää keksintönne" ei sitä ole. Joskin sekin on mahdollista, mutta ei sen mukaista mitä aikoinaan Risto Nyman ja minäkin Timoselle lupasimme.

Uskon, että Helmen väen kanssa pääsisimme sopimukseen. Ehkä Seura pyörittäisi itse ravintolaa ja sen muutamaa vuokrahuoneistoa, sillä onhan yhdistyksen nykyisissäkin tiloissa A-oikeudet tai etsisi kumppanin. Seurahan sinällään olisi jäsenistöineen yrittäjälle oiva kumppani, sillä sen ei tarvitse tehdä voittoa. Vaan pysyä pinnalla palvellakseen jäsenistöään ja muitakin kävijöitä. Mielestäni asia on selvittämisen arvoinen mahdollisuus palata takaisin Soi Welcomen jälkeen Jomtien-Pattayan sykkeeseen. 

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hyvä idea. Ruokailijoita varmaan piisaisi. Olisi keskeisellä paikalla. Lavataksi reitillä. Jatkaisi iltaisin karaoke ja bingo yms.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin varteenotettava idea. Helmi on ollut meidän vakikäynti paikka koska sijainti on nimenomaan lavataksin reitillä ja ruoka on ollut niin hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Järjestäkää siihen Helmen tiloihin myös golf pelien järjestelmä. Hyvä aamupala ja bagien säilytys( niin kuin ennen). Golfareista saatte myös iltaan ruokailijoita!