In memoriam Petri Repo

Eilen aamuinen viesti yllätti täydellisesti: "Suruviesti Helmestä. Pete siirtyi ilmavoimiin viime yönä." Useamman vuoden ajan olen pitänyt tapana kirjoittaa itselleni tärkeistä ja merkityksellistä ihmisistä nettiin viimeisen tervehdykseni. Ensin luulin olevan helppoa kirjoittaa sinulle, mutta kun aamulla aloitin, huomasin sen olevankin tällä kertaa kaikkea muuta. Sillä sinulla oli paljon kavereita, joista monet ovat jättäneet sosiaaliseen mediaan kauniin, viimeisen tervehdyksensä.

En tiedä tai ehkä tiedänkin kuka sinut opetti kokemuksen lisäksi todella hyväksi ruuan valmistajaksi. Siinä olit legendaarinen. Mutta vain harva tietää, että ihmisten lisäksi annoit myös koirille ilman ihmiskotia ruokaa välillä moottoripyörän tavaratilan täydeltä. Sitä vein nälkäisille suille kerran, pari Päiviksenkin kanssa. Kävimpä kanssasi myös Meowin kodittomien koirien tarhalla. Poju on oiva osoitus rakkaudestasi koiriin, jolle isännän lähtö tuo sen elämän suurimman ikävän. Keräyslipaskin Helmessä oli aikansa nälkäisten auttamiseksi, jonka joku taisi viedä mennessään.

Vain pieni tuokio syntymäpäiviesi jälkeen luin netistä sinun lähteneen rauhallisesti nukkuessasi. Vaikka en tiedä, ajattelen sydämesi katsoneen työnsä tulleen tehdyksi. Se on kovin tuttu aihe, sillä ravintolassasi juhlin Päiviksen ja kaikkien muidenkin kanssa omaa, viikatemiehen väistöpäivääni viitisen vuotta aiemmin. Syötiin karjalanpaistia sekä voilla voideltua ruisleipää. 

Kerran olit kauppaamassa vaatteitasi Hyrylän isolla kirpputorilla. En muista missä juuri sillä hetkellä lienit Pojun kanssa, kun sovitin myytäväksi laittamaasi laatutakkia, joten soitin sinulle: "Terve Pete. Sitä minä vaan, että sinulta kannattaa ostaa vaatteita, kun tuotteissa on mukana valmiiksi ostorahatkin." Olit unohtanut thaimaalaisen setelinipun sivutaskuun 🤣.

Sinun ja usein Mikan kanssa vietimme eräänkin yhteisen päivän Pattayan seudun saunakylpylöissä. Kerran ihmettelimme mihin mahdoit kadota, kun sinua ei kuulunut takaisin lauteille. Löysimme sinut nukkumasta napaa myöten vedessä lämpimän altaan kulmauksessa.

Muistan myös keskustelumme kulkemisestasi ravintolassasi, usein ilman paitaa. Siinäkin olit legendaarinen. Suunnittelimme paidallisille imperiumin vastaiskua. Että järjestäisimmekö illan jonne paita päällä pääsevät ainoastaan naiset. Olit oman valtakuntasi kiistaton kuningas ja tarvitsit tilaa. 

Olit Pete lisäksi niitä harvoja kaljanmyyjiä, jotka kuuntelevat toivettani alkoholittomasta oluesta. Niitä kävinkin siemailemassa silloin tällöin. Se oli kummallinen juoma, joka oli usein loppu, vaikka talon väen mukaan vain minä join sitä 🍺. 

Pyynnöstäsi pidin monet tietokilpailut Helmessä. Joulukuusenkin haimme jostakin vanhan tavaran kaupasta, jotka olivat yksi harrastuksesi. Kuusen koristelua yhdessä en unohda, sillä se toi mukanaan joulun odotuksen tunnelmineen. Kerran tulin Jomtienille Suomesta ilman yösijaa, sillä vuokrahuoneesi olivat täynnä. Tilaa löytyi olohuoneesi sohvalta. Tarkoitus oli maksaa potut pottuina petipaikalla Matkakodissamme Tuusulan Jokilaaksossa. Lakanatkin olin laittanut, mutta koskaan ette tulleet. Joka sekin on oma tarinansa, jota en kerro.

Oma tarinansa on myös vedonlyöntisi monen kanssa, että sinä päivänä ja sillä kellonlyömällä on paino alle 100 kiloa. Kuinka viimeisenä iltana tai aamuna ennen punnitusta puristitte porukalla viimeisetkin ylimääräiset saunan lauteille. En muista oliko se niin, että paino oli vaakalla parisataa grammaa alle ylärajan.

Olit yhtä aikaa pieni ja suuri mies, oman tiesi kulkija, jonka joskus karunkin ulkomuodon sisällä sykki ehdottoman suuri ja lämmin sydän. Mitä erilaisimmissa ongelmissa autoit monia. En tiedä minne matkaat, mutta sen tiedän, että tulen perässä. Joten nähdään taivaanrannan ylisten lauteilla eikä nukahdella altaisiin👍.