Tojo tulee toivottavasti taloon

Viime yönä tein kaupat ja ostin kuvien perusteella suuresta suomalaisesta autoliikkeestä Toyota Avensiksen. 17 vuotiaan, hopeanharmaan vanhan rouvan, joka kiertää parhaillaan matkana neljättä kertaa maapalloa ympäri. Tojolle se ei ole kovinkaan paljoa. Itseasiassa vähiten mitä saman vuotisia netistä parin viikon seulomisella löysin. Sen vuoksi se oli ikäisekseen kallis, kallein löytämäni, jonka selittää kuvien perusteella suht siisti kunto ja ajettu kilometrimäärä. 

Tällä hetkellä Avensis istuu oivallisesti mustavalkoiseen, kaikki tai ei mitään elämääni. Myyjä, pörssiin listautunut, Euroopan kolmanneksi suurin käytettyjen autojen kauppa on melkoinen jättiläinen liki puolen miljoonan myydyn auton ja lähes miljardin liikevaihtoineen. Se on hyvä suoritus entiselle poliisille, joka perusti yhtiön saadakseen vain perheelleen leipää. Kamux-nimi onkin johdettu perustajansa ja hänen vaimonsa etunimistä. 

Päiviksellä ja minulla uudesta saakka ollut osa-avoauto Smart vaihtaa kotitallia vaihdosssa. Sitä se odottaa tällä hetkellä auraamattoman tien päässä Jokilaaksossa. Päiviksen avulla se matkaa sieltä jonnekin, joka ei liene edes Luojalla tiedossa, vaikka ostajaliikkeellä onkin vahva kristillinen tausta.

Kun sanoin, että pian "seitenkolmosena" auto lienee viimeinen moottoriajoneuvohankintani, naurahti Päivis, että älä unta näe tai jotain sinne päin. Ja kertoi juuri lukeneensa 94-vuotiaasta, jonka poliisi pysäytti epäillen miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Henkilöauton vauhdiksi mitattiin 169 rajoituksen ollessa alueella 80 kilometriä tunnissa. Joten ylinopeutta oli tutkan mukaan järkälemäiset 89 kilometriä tunnissa.

Vaikka tilanteesta on varmasti ollut leikki kaukana, huvitti se minua ja tasapainotti kummasti uutisoituja nuorten kaahailuja. Niihin nopeuksiin en ehkä itse pyri, sillä kolme kertaa olen ollut pyrkimättäkin viemässä ajokorttiani ylinopeuksien vuoksi nimismiehen kansliaan. Heh, kas kun ei nimisnaisen tai nimishenkilön kanslia.

Joka tapauksessa toivon uudelle Matkamakuuhuoneelleni hyvää yhteistä matkaa kanssani, sillä tämänkertaisen autovalinnan tärkein kriteeri oli mahdollisuus nukkua siinä taipaleillani. Neitsytmatkan kohteenkin ensi kesälle tiedän. Suuntaan Oulun seudulle, jossa vuosikymmeniin olen käynyt vai kerran. Hakemassa Päiviksen kanssa Matkakodilla 3 kilon pussin Tyrnävän sertifioitua kevytperunaa 🤣. 

Aion löytää joitakin sukulaisia äitini puolelta, ehkä paikkojakin, sillä isovanhempieni Elina ja Juho Paavolan haudoillakaan en ole käynyt koskaan. Mielessä ovat myös äitini sisaren, Hellin ja hänen puolisonsa Jaakon tytär Airi sekä ikäiseni veli Martti, jotka olen tavannut yli puolivuosisataa sitten. Jos muistan jotain nimiä väärin, suokaa se minulle anteeksi. Joka tapauksessa syötiin matalan torpan keittiön pöydän ääressä nurinpäin salaa käännettyjä lättyjä, sillä siskoni Irmeli ja minä emme pitäneet sokerista niiden päällä.

Innoissani odotan nyt kesää matkoineen, öitä vanhan rouvan Matkamakuuhuoneessa sekä ehkä teltassakin. Mutta odotan myös, että onnistun roudaamaan Morakotin Suomeen vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Poimii hän sitten marjoja, herneitä tai ei mitään. Olen reissun hänelle velkaa, sillä Tata poisti sisintäni kalvaneen yksinäisyyden, joka oli nitistää elämäniloni.