Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. helmikuuta 2023

Sielukkaat autoni, osa 3

Jos pitäisin yleistä arvostusta autovalintojeni ohjenuorana, moni hankinta olisi mennyt toisin. Vaikka Cadillac hieno olikin, mieli halaji matkailuautoihin, joilla tein monta mielikuvitusmatkaa ennen kuin olin ensimmäistäkään ajanut saati hankkinut.

Muistelen autokauppiaan pitäneen liikettään jossain Jyväskylän Seppälän Prisman lähellä, kun katseeni kiinnittyi pihalla seisseeseen Dogge Ramin alustalle rakennettuun Euramobil matkailuautoon väkivahvalla Cumminsin kuutoskoneella. Jotkun sanoivatkin sitä Catepillarin moottoriksi. Kun myyjä lupasi Cadillacista hyväksyttävän hinnan, oli se menoa, vaikken ollut koskaan ajatellut hankkia takaisin edes osaa kerran menettämästäni ammattiautoilijan ajoluvasta.

Mutta niin vaan hankin ja perään ensimmäisen matkakotini, sillä vaikkei Dodge iso ollutkaan, oli painoa niin paljon, ettei ajamiseen henkilöauton ajokortti riittänyt. Muokkasin sisustaa hieman, piippuhyllyllä olevan vuoteen lisäksi tein "alakertaan" makuupaikan sekä WC- ja suihkutiloihin muutoksia apupenkkeineen. Suurensin lisäksi oviaukkoa ja hankin alumiiniluiskat, jotta matkamiehen kakkoskoti toimi myös pyörätuolia käyttävälle Liisalle. 

Sillä teimme ja tein monta reissua ulkomaita myöten. Kovasti mieleinen auto automaattivaihteisena sekä vakionopeudensäätimellä eikä ylämäkiä aina edes huomannut. Sen kanssa ja siinä yövyin joskus myös nykyisen Merikonttikotini pihamaalla Jokilaaksossa.

Varsinainen karavaanari-elämän helmi oli Päiviksen kanssa yhdessä hankkittu yli 8-metrinen Euramobil, jota varten vastaavasti Päivis hankki kuorma-auton ajokortin. Tämä seuraava ei ehkä ollut aivan kuten nyt kirjoitan tai ei ainakaan suoraviivaisesti, mutta näin sitä haluan muistella. Joskus avioeroni jälkeen alkoi näyttää ja tuntuakin siltä, että lusikkamme saattaisivat mahtua loppuelämäksi saman tiskipöydän laatikkoon.

Puuttui vain yhteinen laatikko ja katto sen päälle. Tuumasimme, että jos aiomme elämämme jakaa, olisi ehkä hyvä olla yhteinen koti ja siihen osoite. Menisimmekö vuokralle jonnekin vai ostaisimmeko lainarahalla asunnon? Eräänä aamuna kaikki oli selvää. Otetaan paljon velkaa ja hankitaan jotain sellaista missä ei ole mitään järkeä. Niinpä ostimme katon, jonka alla oli kuusi pyörää ja vararengas, muttei vakituista osoitetta. Monta vuotta maksoimme Matkakotiamme ja rakastimme toisiamme. Turhamaisuuteni ilmentymänä halusin rekisterikilven IN105, joka pienellä mielikuvituksella oli SOINI. Sen ansiosta Matkakotimme pääsi kerran Iltalehteenkin.

Ei kommentteja: