Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. marraskuuta 2021

Eläkeläisellä ei ole lomia. Elämä on vain yhtä ja samaa leppoistamista päivästä toiseen 😂😂.

Bangkok +32, joka tuntuu kuin +36°. Taivaalla sama mollikka kuin kotimaasssakin, mutta jotenkin se tuntuu toisenlaiselta, lämpimämmältäkin.

Yön aikana oli joku sujauttanut hotellihuoneeni oven alta mieluisan kirjeen, joka piti sisällään negatiivisen Covid-19 testituloksen. Kun keräsin Suomessa asiakirjoja ja muuta materiaalia Thaimaan lähdön vuoksi, oli aikaa pohtia ja nyt myös kokea maan logiikkaa kuinka he torjuvat korona-virusta. Jota tätäkin ainakin osa suomalaisista haukkuu. Mutta minä en ja kerron vähän siitä.

Ensinnäkin maa haluaa, että minulla on vakuutus, joka korvaa Covid-19 aiheuttamat sairauden hoitokulut vähintään 50 000 dollariin saakka. Sillä taataan, että saan maan parhaan, tarjolla olevan hoidon. Mutta, jotta tähän ei jouduttaisi, tahtoo Thaimaa dokumentit, että olen rokotettu ennen lähtöäni virusta vastaan. Sitten maa vaatii minulta lähtömaasta korkeintaan 3 vuorokautta vanhan testituloksen, sillä saatan kantaa virusta rokotuksista huolimatta.

Helsinkikin on monelle ympäri maailmaa Aasiaan matkaavalle vain välilaskupaikka, joten koneessa on jengiä pallon joka puolelta ja Thaimaa edellyttää, että käyn lennon jälkeen uudelleen testissä. Sen tulosta kukin odottelee noin yhden yön valitsemassaan hotellissa. Jos kaikki on ok, voin lähteä sinne minne olin menossakin. Edessä on vielä yksi testinäyte, jotta nähdään olenko selvinnyt niin sanotusti kuivin jaloin varsinaiseen määränpäähäni. Tämän näytteen voin ottaa itse viikon sisällä ja lähettää tiedot maan viranomaisille.

Tämän kaiken lisäksi minun on pidettävä maskia kaikissa julkisissa paikoissa. Jos tästä luistan ja jään kiinni, on edessä roima sakko, jonka antaa poliisi. Lisäksi hotellissa missä nyt olen, annettiin esimerkiksi aamiaiselle mennessäni jokaiselle muovikäsineet, jotka henkilökunta myös laittoi käsiini. Tästä kaikessa tulee oivalla tavalla esiin kuinka tosissaan maa on, sekä thaimaalainen ystävällisyys. Kaiken holhoamisen ja opastuksen he tekevät minulle, vanhalle miehelle hymy kasvoillaan.

Kun tästä aamulla puhuin myönteiseen sävyyn suomalaiselle ystävälleni, sanoi hän, että niidenhän on pakko satsata ennaltaehkäisyyn, sillä muuten eivät riitä huonotkaan hoitopaikat. Ajattelin, että totta. Ei ole niin hyvää asiaa, ettei sitä joku maanmieheni nurjaksi käännä. 

Ei kommentteja: