"Aivastukseen lausuttu ”Terveydeksi!” on alun perin siunaava toivotus, jonka tarkoitus on estää paholaista ottamasta haltuunsa ruumista, josta sielu väliaikaisesti lennähtää aivastuksen mukana ulos.
Jäniksenkäpälän voima onnenkaluna perustuu kosketusmagiaan, jonka ansiosta omistaja saa eläimen hyviä ominaisuuksia, joita jäniksellä on katsottu olevan useita. Musta kissa on huono enne, koska sen on ajateltu elävän kaksoiselämää noitien maagisena kumppanina.
Puun koputtaminen ihmisen sanoessa olevansa tyytyväinen johonkin perustuu vanhaan uskomukseen puun hengistä. Suolan viskaaminen vasemman olan yli perustuu uskomukseen, että juuri vasemman olkapään takana väijyvät pahat henget, jotka suola saa hetkeksi häkellyksiin.
Peilin särkyminen tuo huonoa onnea, sillä kaikki kuvajaiselle tapahtuva koituu myös alkuperäisen kohtaloksi. Tikkaiden alitse kävelemisen pahaenteisyyden syy ei ole selvä, mutta se saattaa liittyä hirsipuuhun, johon kiivetään tikkailla..."
Ehkä olin alle kouluikäinen, kun pyöräytin Linnanmäellä onnenpyörää. Viisarin terävä kärki jäi ympyrässä olevan, millimetrin paksuisen naulan kohdalle ja voitin maalatun, kipsisen koiran. Koska se näytti saksanpaimenkoiraltani Jeriltä, oli uskoni sen jälkeen vankkumaton. Ikävät tapahtumat ovat silloin tällöin horjuttaneet luottamustani onnettareen, mutta kokonaan se ei ole koskaan kadonnut. Haluan uskoa hyvään ja huonoon onneen, joskus tähtien asentoonkin sekä sattumaan.
Maailmassani taikauskon heimoon kuuluva sattuma onkin mielenkiintoinen, kun pysähdyn toviksi ajattelemaan. Kysyn itseltäni olenko pieni tai suuri sattuma tai olenko tarkoitettu? Jos olen tarkoitettu, ovat vanhempanikin tarkoitettu olemaan juuri minun vanhempiani. Jos olen sattuma, ovat he, kuten kaikki muukin elämä vain sattumaa. Taikauskoa tai ei, en usko maailmankaikkeuden enkä itseni olevan vain onnellisia tai onnettomia sattumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti