"Muistan kuin eilisen päivän lähes ensi tapaamisemme, jossa löin kättä päälle Sepon kanssa: Kun tähän hankkeeseen nyt tässä yhteisellä kädenpuristuksella molemmat sitoudumme, niin me molemmat sitoudumme myös siihen, että hanke katsotaan loppuun saakka ja siitä ei meistä kumpikaan hyppää niin sanotusti kesken pois.
Tästä pitkämielisyydestä sinulle Seppo työnantajani puolesta, mutta myös henkilökohtaisesti iso ja arvostava kiitos. Aivan erityisen merkittävää olisi vähintään niiden kaikkien, jotka kahlaavat vastaavien hankkeiden kanssa valitusten ynnä muiden vaikeuksien suossa tarkoituksenaan tehdä asuntoja asunnottomille ja koteja kodittomille, muistaa, että vaikka Ruusulankadun hankkeen saaminen valmiiksi kesti paljonkin yli kymmenen vuotta, ei se ole päivääkään viivästynyt valitusten johdosta."
Näin sanoin, kun allekirjoitimme Sininauhasäätiön kauppaa Ruusulankadusta Mennerheimin Lastensuojeliiton kanssa. Sanat taltioi ylös Päivi Strandén, joka oli Uusi Toivo -lehden päätoimittaja. Hän myös otti oheisen kuvan.
Viime yönä Ristilehdon Seppo tuli hyvin elävänä uniini ei lainkaan arvostamani Aarne Kiviniemen kanssa. Vastaavasti oikeassa elämässä arvostin Ristilehdon Sepon korkealle. Ehkä hänkin arvosti minua, sillä sain varmasti hänen myötävaikutuksestaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton viirin eli pöytästandaarin, joka on kunniapaikalla kotonani.
Yöllä jo päätin, että olen Seppoon yhteydessä. Aamulla asiaa selvittelin kertoakseni hänelle unesta. Mutta puhelin eikä mikään somessakaan vastannut. Ja niin hetkessä iloiseksi tarkoittamani aamunavaus muuttui itselleni suru-uutiseksi. Ristilehto oli jättänyt puolitoista vuotta sitten tämän ajan vaikean sairauden murtamana 😥😥.
Joten Sinulle Seppo sinne, missä aikaa ja vaivaa ei ole, lämpimät ja viimeiset terveiset täältä, jossa olemme aikamme ajan ja vaivojemme vankeina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti