Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 1. lokakuuta 2019

Täällä ollaan Thaimaassa

Lento pitkin yötä meni loistavasti. Tunnin, kaksi torkahtelin, mutta pääsääntöisesti valvoin.  Ensi kerran kokeilin ja hyödynsin myös kämmenenkokoisen älylaitteeni ja  Netflixin uutta ominaisuutta. Nimittäin tallennusmahdollisuutta, jolloin voi katsella vaikka lentokoneessa elokuvan ilman nettiyhteyttä.


Loistava juttu. Lähtiessäni otin talteen nimittääin kolmiosaisen minisarjan, Koodi Bill Gatesin mieleen. En oikein ollut koskaan innostunut sen enempää Microsoftin miehestä kuin hänen tekemisistäkään. Mutta nyt olen, vaikka en katsonut kuin yhden jakson.

Hänestä kirjoitan varmasti blogin, kun saan sarjan katsottua loppuun. Todella mielenkiintoista, joka nosti miehen arvomaailmassani tällä hetkellä piikkipaikalle.

Suwarnabhumin lentokentältä menin Thaikotiimme Jomtienille taksilla parin kaverini kanssa. Jotenkin ihmiset täällä ottavat vastaan minutkin kuin vanhan ystävän ja tänne on tosi mukava tulla.


Ei kommentteja: