Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 20. kesäkuuta 2019

Kymmenyksiä ja yhteiskuntavastuuta, osa 2

Jormas: Eilen  kirjoitin ensinmäisestä avustusprojektistani sekä syistä miksi sen lopetin.

Mutta kymmenysten antamisesta en ole koskaan luopunut. En vaan halunnut olla ainoastaan kasvottoman rahan jakaja, vaan tahdon olla mukana kokemassa tavalla tai toisella mitä sinällään vaatimattomille roposilleni tapahtuu ja mitä niillä tehdään. Mutta tähän oli kuljettava pitkä ja kipeä tie.

Yhdessä vaiheessa Viron saatua takaisin itsenäisyytensä keräsin Radio Jyväskylän ja Meri Tirroniemen kanssa autokuormallisen leluja ja lasten vaatteita virolaiseen lastenkotiin. Kaikille lupasin, että satavarmasti toimitan kaiken lahjoitetun perille asti.

Mutta kun pääsin Tallinnan satamaan, sanoi paikallinen yhteistyökumppani, Eestin kristillinen yhdistys, että valitettavasti emme voi nyt viedä kuormaa valitsemaamme lastenkotiin Latvian rajalla. Vaan ne on jätettävä Tallinnassa autotalliin, josta ne toimitetaan perille myöhemmin.

Tähän totesin, että ei käy, sillä olen sanonut toimittavani kaiken perille saakka. Jos se ei sovi, vien kuorman takaisin Suomeen.

Yhteistyökumppanit tuumasivat aikansa satamassa korvakuuloni ulkopuolella todeten viimein, että okei, mutta minun on hyväksyttävä heidän tapansa toimia. Tähän minä, että no problem ja lähdimme matkaan.

Yön hiljaisuudessa oli tankattava pimeällä tiellä. Autoni ikkunasta näin, kun kanistereista tankkiin kaadettu polttoaine maksettiin Punaisen Ristin lääkkeillä. Tätä tuskin oli tarkoittanut lääkkeiden lahjoittaja.

Kun pääsimme lastenkotiin, lapset saivat vain nähdä, kun henkilökunta kantoi kaiken Suomesta keräämäni lukittuun huoneeseen. Koskaan en saanut tietää päätyivätkö vaatteet ynnä lelut milloinkaan lapsille.

Vuosia tapahtuneen jälkeen törmäsin Virossa ympyröissä, jotka nekään eivät olisi päivänvaloa kestäneet, lastenkodin silloiseen johtajapariskuntaan. Siitä voisin päätellä, että kuormani ei päätynyt lastenkodin lapsille, vaan mustaan pörssiin. Arvoitukseksi jäi sekin olisiko lapsille tarkoitetuilla tavaroilla ollut sama kohtalo, jos ne olisivat jääneet Tallinnassa ehdotettuun autotalliin.

Kuten sanoin, tie on ollut kipeä ja tänään ymmärrän tavallani mitä tarkoittaa, että on hyvä antaa niin, jotta tuntuu. Kyse ei ole rahasummasta, vaan aivan muusta. Tästä jatkan ensi kerralla.

Ei kommentteja: