Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 22. helmikuuta 2019

Yhteiskuntakelvoton

jormas: Järjestäytyneessä yhteiskunnassa kukaan ei ole kelvoton. Joskin joissakin maissa näin on, kun ihminen langettaa toiselle kuolemantuomion. Näin tapahtuu sodissakin, joista oiva esimerkki oli lähes naapurimaamme Aatu rodunjalostuksineen.

En hyväksy kuolemantuomiota missään olosuhteissa, vaikka luulen, että määrätyin edellytyksin olisin valmis surmaamaan ihmisen. Sen sijaan olen vankka suljetun yhteiskunnan osan kannattaja.

Sinne lukkojen taakse olisin ollut laittanut Aatunkin loppuiäksi. Tekemään juutalaisille vaatteita ja kenkiä.

Itse olen elänyt melkoisen rupeaman elämää, jolloin olin tavoiltani kelvoton avoimeen yhteiskuntaan. Siltä osin olen elämässäni päässyt kuin koira veräjästä. Mutta ainoastaan syystä, että konnakaverini lusivat kakkunsa myös puolestani.

Hyvittäminen tältä osin on tapahtunut tekemällä lähes puolet eletystä elämästä vastuun kantamista joukoissa, jotka tarvitsevat itseäni enemmän toisten apua sekä elämisen raameja. Lähinnä siksi, ettei heistäkin tulisi laillani kelvottomia avoimeen yhteiskuntaan.

Reippaan kolmekymmentä vuotta kestäneen yhteiskuntavastuun kantamisen ajan olin työni puolesta myös enemmän siivosyntinen kuin nyt. Mutta arvostustakin sain aina presidentiltä saakka. Sosiaalineuvoksen arvonkin.

Kiroilen esimerkiksi nykyisin paljon tai ainakin enemmän kuin aiemmin. Vähän samaan tapaan kuin aikansa kuivilla ollut juoppo tekee juomisen uudelleen aloitteassaan. Kippaa juomaa sisäänsä pelikaanin leuallisin ikään kuin, että on nyt juotava heti ja kaikki se, joka on jäänyt kuivana kautena juomatta.

Muutenkin vastuunkannon vuosina oli elettävä kelvollisemmin, sillä vähintään kolmasosan vuorokaudesta joka päivä oli muille myytyä aikaa. Vähän samaan tapaan kuin huora myy itseään. Minä myin tai annoin fyysisen panoksen lisäksi myös sieluni.

Nyt en kanna vastuuta kuin itsestäni. Joten jos ajatellaan, että oikeus kelvolliseen elämään tulee siitä, kun on hyödyksi muille, en sitä juurikaan ole.

Olenko siis yhteiskuntakelvoton? Sillä yksi iso osa elämääni ovat nykyisin koirat vailla ihmisen tekemää kotia. Jotka paremmaksi itseään luulevien mielestä pitäisi kaikki tappaa. Nämä maailmassani kovinkin kelvottomat ihmiset ajattelevat (jos ylipäätään ajattelevat), että kun koira puree ihmistä, se on koiran vika. He eivät ymmärrä, että ihminen on tehnyt koiran 14 000 vuoden yhteisen taipaleen aikana juuri sellaiseksi kuin se nyt on.

He eivät käsitä edes sitä, että bambukepillä hakattu nälkäinen koira näkee lapsen kädessä olevan leikkimiekan bambukeppinä. Kun taas hyvin pidetty koira ei käsitä banbukepustä eikä ylipäätään ihmiset uhasta eikä nälästä mitään.

Näistä änkyröistä pahimmat heittäisivät minut koirien kanssa samaan häkkiin tai tuonelaan. Itse en heille tekisi samalla tavalla. Vaan laittaisin heidät tekemään koiran kaulapantoja yhdessä koiran paskoista joka kevät nipottavien suomalaisten kanssa.

Ei kommentteja: