Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. joulukuuta 2018

Jouluvalmisteluja

päivis: Vietän jouluaaton taksin ratin takana, mutta se ei tietenkään tarkoita, etteikö lähestyvä joulu olisi ollut mielessä jo pitkän aikaa. Muutamat harvat hankkimani lahjat ovat jo menneet saajilleen ja loput menevät ehkä käytännön järjestelyistä johtuen aaton aattona. Lahjojen lisäksi valmistelun ajatukset ovat pyörineet pääasiassa ruoan ympärillä.

Lauantain ja sunnuntain olin vapaalla, mutta jouluruokiin syvennyin vasta eilen. Lauantaina ennätin keittää riisipuuroa riisikeittimessä. Keitin sen kauramaitoon, mutta huomasin, että sekin voi kiehua yli, kuten tavallisen maidon kanssa on joskus käynyt. Onneksi olin lähellä pelastamassa tilanteen.

Riisipuurosta sain aamupalaa kahdeksi aamuksi ja lopun puuron käytin kahteen pieneen vuokaan vegaanista porkkanalaatikkoa. Toisen niistä laitoin tänä aamuna pakastimeen. Ehkä se tulee syötyä yksin tai yhdessä jonain joulupäivänä.

Olin jo muutama viikko sitten ostanut pussillisen aineksia, joihin vettä ja öljyä lisäämällä sai tehtyä seitankinkun tai -pötkelön, joksi sitä mieluummin kutsun. En ole vuosikymmeniä kestäneestä kasvisruokavaliostani johtuen syönyt, enkä kaivannut, joulukinkkua, joten en halaja mitään siihen viittaavaa nytkään, vaikka tuosta seitanista usein puhutaan kinkun korvikkeena. Seitankinkku on kuitenkin mukava proteiinilisä vegaaniseen ruokavalioon.

Seitanpötkelö oli helppo tehdä. Keskustelupalstoilla harmiteltiin, miten se on paistaessa kuivanut liikaa, mutta minulla näin ei käynyt. Lopputulos oli mielestäni täydellinen. Vähän jäi vain mietityttämään, minkälaisia maustevaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Ostaessani vain nappasin yhden rivissä olleista pusseista ja vasta kotona huomasin, että mausteina oli muun muassa minttua. Se ainakin vähän arvelutti, mutta maku oli ihan sopiva.

Laitoin seitanistakin noin puolet pakastimeen, vaikka ensin vähän epäilin, että säästyykö sitä sinne asti. No enhän minä sentään niin perso ruoalle ole, vaikka täytyy myöntää, että olisin voinut jatkaa napostelua pitempäänkin. Seitanpötkelö sopii siivutettuna myös leivän päälle. Senkin kokeilin ja lisäsin jopa sinappia siivun päälle.

Tänä aamuna tuli jonkinlainen aavistus siitä, että saisimme eteläänkin valkean joulun.

Kuvassa on lumipeitteen saanut Jokilammen metsän reuna. Siinä on myös ikuisuusprojektini, Kööpenhaminan Christianian esimerkin mukaisesti rakennettu risuaita.

Aamun aikana tein myös joulusiivouksen: pyyhin lattian ne kohdat joilla olen kuluneen vajaan kuukauden aikana tallustellut. Ihan joka kolkkaan noin 50 neliön Merikonttikodissamme en ole nimittäin tainnut astua.

Ei kommentteja: