Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 15. joulukuuta 2018

Farkut saavat olla taas yön pakkasessa

päivis: Viime talvi meni Thaimaassa, joten nyt kun olen taas koti-Suomessa, on sopiva hetki toteuttaa oppimaani tapaa huoltaa farkkuja. Laitan ne yöksi ulos pakkaseen. Laitoin ja vasta sen jälkeen luin uusiksi melkein viisi vuotta sitten kirjoittamani blogin, josta kehkeytyi lähes luetuin blogini. Sen nimi oli Farkut yön pakkasessa.

Olen sen jälkeen tehnyt niin kuin neuvottiin tekemään: laitoin farkut yöksi ulos pakkaseen. Onnistuu siis vain talvella. Jos omassa pakastimessa on tyhjää tilaa, farkut voi tunkea sinnekin. Laitoin ne ensin pukupussiin ja sitten vain ulos terassin kaiteelle. Ajattelin niiden olevan aamulla koppuraiset ja kylmät, mutta melkein olisi voinut suoraan vetää jalkaan ilman että olisi palellut.

Kirjoitin silloin, että kuvittelin pakkasessa pitämisen korvaavan pesun. Niinhän ei kuitenkaan ole. Pakkasessa ne tuulettuvat. Niin väitetään tapahtuvan myös pakastimessa. Selvät likatahrat pitää poistaa erikseen. On selvää, että pakkanen ei likatahtoja kadota minnekään.

Silloin ensimmäisellä kerralla farkkujeni pakkasyö ei sujunut niin kuin olisi pitänyt. Laitoin nimittäin farkut pukupussiin oikein päin. Olisi pitänyt kääntää ne nurin.

Tuossa blogissa kerroin tehneeni toisen virheen silloin, kun pesin uudet farkkuni ensimmäisen kerran. Ne olisi tuon pakkasohjeen mukaan pitänyt pestä vasta noin puolen vuoden kuluttua käyttöön otosta. Sitä ennen ne pitäisi vain laittaa tarvittaessa ulos pakkaseen tai pakastimeen.

Miksi sitten farkkujen pesu ei ole hyväksi niille? Muun muassa siksi, ettei niistä lähtisi väriä. No, moni kyllä haluaa nimenomaan kauhtuneet farkut. Mutta varsinkin mustat farkut menettävät väriään nopeasti. Kuulemma kerran viikossa pestessä farkut voivat jo kuukauden päästä olla harmaat.

Tällä kertaa en kyllä laittanut farkkuja pukupussiin. Sitä en siis muistanut, mutta onko tuo nyt niin välttämätöntä. Laitoin vain molemmat farkkuni nurin käännettynä terassin kaiteelle odottamaan huomista päivää ja arviotani siitä, ovatko ne nyt jotenkin paremmassa vedossa kuin ennen pakastusta. Tosin pakkasta taitaa olla vain viitisen astetta. Eiköhän se silti riitä.

Ei kommentteja: