Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 18. elokuuta 2018

Erkki Arvaja in memoriam, olit yksi meistä

jormas: Montaa ihmistä en ole muistellut niin, että laittaisin muisteluni kirjaimina kaikkien tietoisuuteen. Yksi heistä oli koko kaupungin Reiska, josta kirjoitin muistokirjoituksen, joka taidettiin jossain julkaistakin. Kirjoituksen nimi oli "Reiska, olit yksi meistä".

Nyt kirjoitan lähes samalla nimellä Erkki Arvajasta, josta tuli jälkeeni Jyväskylän Katulähetyksen toiminnanjohtaja. Tosin ei aivan suoraan, sillä tehtävään hallituksessa valittiin Sakari Pihlaja, jonka johtajuudesta ei koskaan tullut totta. Vaan julkisen haun kautta Erkki valittiin tehtävään yksimielisesti. Mutta millainen mies olit, sen voi  katsoa ja kuunnella tämän linkin takaa Erkin itsensä kertomana.

Usein sanoin, että Sinulla on kaksi, kolme ansiota ylitse muiden. Yksi oli poliittiset suhteet, sillä ilman niitä koneisto olisi jo monet kerrat upottanut Katulähetyksen. Toinen, vieläkin tärkeämpi ominaisuus oli riittävä hulluus, joka menestyksekkäässä päihdetyön johtamisessa on oiva ominaisuus. Sitä ilman yksityisen toimijan on vaikea pärjätä, jos palveluja myydään rahalla yhteiskunnalle. Ja kolmas, koulutustakin tärkeämpi, oli halu tehdä juuri tätä työtä täydellä sydämellä. Se oli Sinun vahvin puolesi, jonka vuoksi olit oiva rinnalla kulkija ja vertaistuki kaltaisellenikin juopolle, vaikka et alkoholisti itse ollutkaan. Mutta viinan maun, kuten monet muutkin maallisen elämän metkut tiesit, joiden vuoksi erityisesti arvostin Sinua.

Vasta Katulähetykseen tultuasi Sinulle taisi selvitä, että isäsi oli Katulähetyksen perustajia 50-luvulla, vaikka yhdistyksen juuret ovatkin luodut  jo vuosikymmen aiemmin. Sodan aikana joulupakettien muodossa rintamalle lähetetyissä joulupaketeissa.
Isäsi taustan tiesin, sillä myös hänelle näkäräiset maistuivat. Välillä liiankin kanssa. Joka tapauksessa isäsi kanssa tarinoin aikoinaan jonkin kerran, sillä asuimme molemmat Jyväskylän maalaiskunnan Palokassa.

Kuten luonnollisesti myös äitisi Liisa, joka oli monet vuodet Katulähetyksen hallituksessakin. Aina kun minulla oli hallituksessa vaikeita asioita, pidin hallituksen kokouksen kirpputorillamme. Ja jäsenten aika meni tavaroita penkoessa, kunnes tuli aika lähteä kotiin. Ja hallitus huikkasi ovelta, että kyllä sinä Jorma tiedät miten pitää tehdä päätökset. Että tee vaan pöytäkirja, niin me hyväksymme sen.

Olit Erkki yksi meistä ja hyvä mies, jonka moni tunsi "Inssinä". Sinun Jumalasi on täynnä armoa ja hyväksyntää, joten Hänen luonaan me vielä näemme.

Ei kommentteja: