Onkin sangen mielenkiintoista, että kiinnostuneita merikonttiasumismuodosta tupsahtaa silloin tällöin. Usein vielä yllättäviltä tahoilta, sillä nämä naapurimaamme miehet eivät olleet kuulleet lainkaan, että olimme Hyvinkään Asuntomessuilla viime kesänä kuukauden.
Omia polkuja kulkevien kauppa, Suur-Helsingin Valkonauha uusien tilojen etsimisineen on vienyt aikaani melkoisesti. Oma aikansa on mennyt myös Sininauhojen asioissa, sillä vaikka en enää siellä palkkatyössä olekaan, en kutsumukselleni enkä sydämeni äänelle voi tai en halua voida mitään. Koen, että siellä monella minua kiinnostavalla sektorilla mennään vaikeista asioista ja ajoista vielä vaikeimpiin asioihin ja aikoihin.
Usein olen pohtinut sitä mikä ero on niin sanotuilla ammattijohtajilla ja kutsumuksesta työtä tekevillä. Kutsumuksesta työtä tekevät tuntuvat laittavan aina kaiken likoon sydänvertaan ja -juuriaan myöten. Muut bossit tekevät niin harvoin. Se näkyy tuloksissa varsinkin vaikeina aikoina. Puuttuu aito välittäminen ja aito palo asioiden puolesta mihin uskoo. Tai sitten uskoo johonkin muuhun kuin tekemäänsä työhön. Osansa on elämässä ylipäätään sillä, että moni saa leipänsä niistä asioista, joihin ei usko tai ei muuten vaan välitä.
Vuosikymmenten saatossa olenkin tavannut eräänkin työntekijän, jotka eivät yksinkertaisesti tunnu välittävän kuin itsestään. Tuntuu, että koko ajan on toinen jalka lähtökuopissa ajatuksella, että jos tämä menee metsään, niin "so what", olen saanut osani ja uusia mahdollisuuksia on maailma täynnä.Tiedän puhuvani arvoituksílla, jotka eivät kaikille aukea. Ja miten voisivat auetakaan, kun ne eivät kaikilta osin ole kristallinkirkkaita itsellekään. Mutta kaikella on aikansa. Myös sillä, kun arvoituksia ei ole. Ei ainakaan kaikissa, eikä ehkä missään asioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti