Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Rankan päivän iltapäivä

jormas. Toissapäivänä lupasin kirjoittaa iltapäivästä, joten nyt on sen aika. Rannalla on tosiaan monenlaista kulkijaa, oman aikansa viettäjiä ja yöpyjiäkin. Yöpyjät kuitenkin ovat paikallisia järjestään, joita huomaa ehkä eniten, kun aamuhämärissä kulkee pitkin rantaa. Niin tein tänä aamuna parin tunnin lenkin muodossa. Ne päivät, jolloin pidämme Seuran toimitiloja auki, ovat sisällöltään toisenlaisia, joten liikunnankin on syytä silloin ajoittua aamuun. Seuralla suomalaisilla on monia kysymyksiä ja keskustelun aihetta muutenkin.
Vesi Siaminlahdella kirkkaudeltaan vaihtelee kovasti. Siihen vaikuttavat tuulet sekä sateet ainakin. Tänään oli vesi poikkeuksellisen kirkasta, joten todella miellyttävän lämpöisestä merivedestä tuli nautittua aika tovi.

Mutta takaisin rankan päivän iltapäivään. Poliisiboxilta ja Raittiiden rannalta on Thaikotiimme vajaan kolmen kilometrin matka. Vauhdillani sen tallustamiseen taitaa mennä puolisen tuntia. Joten edestakainen lenkki on tunnin sessio. No, usein jään suustani kiinni tai muuten vaan seuraamaan jotain omasta mielestä mielenkiintoista. Sellainen voi olla vaikka kivetystä ylittävä mato, jonka matkaa turvaan katseellani ja vartalollani tovin, minne mato sitten lieneekään menossa. Vaikka maan matoseksi koen itsenikin silloin sekä tällöin, tutkimattomia ovat minulle silti matosten tiet.
Rannalla on myös monenlaista värin tunnustajaa, joista yksi silmiinpistävimmistä muodoista ovat liput. Usein kaikki pohjoismaat ovat sulassa sovussa keskenään, vaikka Ruotsissa ei jääkiekkoa enää juurikaan osata pelata. Eikä Suomessakaan kuin kausittain. Kun Suomi isoissa kisoissa viimeksi hävisi Tanskalle, oli saman päivän lehdessä toinenkin merkittävä uutinen, jonka liitin aasinsillan kanssa edellä mainittuun. Saman päivän Hesari uutisoi, että olimme viimein ohittaneet tanskalaiset viinanjuonnissa. Joten hyvä Suomi!
Moni nukkuu yönsä rannalla

Aivan kotikulmillamme on Masan baari, jossa piipahdan päivittäin. Niin nytkin. Juomaksi taas tuttua ja turvallista Soda wateria, jota meneekin melkoisesti, sillä nestettä on tankattava. Eilen Masan baari pursusi suomalaisia ja heidän thailaisia seuralaisiaan, sillä seurasimme kolmesta televisiosta ja yhdeltä valkokankaalta Malesian osakilpailua formuloissa. Kimi pitää yllä Suomen lippua ja joidenkin onnetonta itsetuntoa, jota mitataan vain ja ainoastaan urheilumenestyksellä.
Mutta päivä kulkee kohti iltaansa ja minä kohti uudelleen kohti Soi Welcomen uima-allasta, jossa riittää venäläisiä, mutta myös ruotsalaisia. Kyse on entisestä Aurinkomatkojen hotellista, josta on monta, toinen toistaan maukkaampaa tarinaa ainakin niille, joiden hyvinvointi makaa toisten pahoinvoinnin varassa.
Kotikatumme miljööseen on kuulunut Petterssonin ruotsalainen pikkuravintola, jossa olin kerran viikossa syönyt maksaa, kaalikääryleitä tai köttbullareita ruotsalaiseen tapaan. Vaan sepä onkin laittanut laput luukulle, joten valitsen saksalaisen, niin ikään pienen paikan ja tilaan seutukunnan suurimmat wienersnitzelit. Lapuan baarissa, kun ei myydä juuri muuta kuin prosenttipitoista liemiruokaa. Toinen päivän vaihtoehto olisi ollut lohta keitetyillä perunoilla. Ruokatottumuksissa on sijansa thairuuallakin, joka maksaakin korkeintaan kolmasosan siitä mitä turisteille tarkoitetun länsimaiset herkut.
Sopu sijaa antaa
Sitten kotiin talon ylimpään kerrokseen. Nyt on ilmestynyt jo päivän Hesarikin, joten otan tietokoneen ja valitsen tällä kertaa ruokalepopaikakseni kattoterassimme riippumaton. Ja juomaksi alkoholittoman oluen.
Hämärä saapuu tänne kello 18 pintaan ja silloin on syytä siirtyä joko hyttysverkon alle tai sisätiloihin, sillä auringonlasku tuo  Tapsa Rautavaaran ja Repe Helismaan menninkäisen lisäksi muitakin eläjiä, jotka ovat valveilla vain pimeydessä. Kävelen kuitenkin vielä rantaan Seveneleveniin hakemaan hieman täydennystä jääkaappiin. Ja matkalla puhun tovin kahdelle valkoiselle, variksenkokoiselle papukaijalle,  jotka päivystävät päivästä toiseen ja vuodesta toiseen turisteja kettinkiin sidottuina. Järkeni lisäksi sydämeni tietää, että ne kuuluisivat taivaalle. Ja jos voisin ne salaa vapauttaa, tekisin sen. Tosin hintansa on täällä vapaudellakin, jota on saanut maksaa aika moni vapaudessa elävä koira kirppuineen. Sangen monella ei ole kuin kolme jalkaa.
Ilta on tullut ja on aika laittaa makuuhuoneen ilmastointi päälle, jotta suihkun jälkeen on sopiva kierähtää joustinpatjalle. Silkkipeitto on ollut tällä reissulla, kesän korvalla turha kapistus.
Minkä seepra raidoilleen voi, ajattelen, kun koppaan työn alla olevan iltalukemiskirjani. Sen nimi on Verikoirat, jonka on kirjoittanut puolet elämästään lusinut jenkki Edward Bunker. Kirja kertoo ammattirikollisista ja se perustuu kirjailijan vankilavuosinaan kuulemiin elämäntarinoihin. Kuka ei kirjoihin sankareita kaipaa, hänelle suosittelen lukemiseksi tätä kirjaa.

Ei kommentteja: