Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 22. marraskuuta 2011

Alankomaat

jormas: No niin, nyt ollaan Amsterdamissa. Lento oli lähdössä tunnin myöhässä, kun taivaalla oli niin täyttä, että pienen Finnairin pieni lentokone ei mahtunut joukkoon. Ja kun päästiin taivaalle, oli maassa niin täyttä, että kaarreltiin aikamme ympäri Damin ilmatilaa, että mahduttiin alas. Mutta niin vaan päivis van der Lohikoski, Ami van der Pääskylänrinne ja jormas van der Tuusula, olimme perillä.
Päätimme kävellä hotellille All Season, jonne oli matkaa parisen kilometriä.
Kävelymatkalla törmäsimme jo moneen ihmetyksen aiheeseen, joista oheinen kuva. Siinä on sata- tai viisikymmenpäinen porukka vallannut palasen kaupunkia ja he olivat asuneet teltoissa jo yli kuukauden aiheena vastustaa rikkaita ja elintasokuilua. Siellä kuulemma ollaan, kunnes muutosta on luvassa maailman menoon. Vaan olipa kapitalismi rouhaissut heistäkin palasen, sillä yksi tyyppi sanoi, että saat kuvata koiraa viidellä eurolla.
Puistikon jengi väitti, kun kiertelin joukossa päiviksen kanssa, että he ovat työssäkäyvää väkeä. Kunto kyllä keskellä päivää oli joillakin sitä luokkaa, että ei tainnut työ oikein luonnistaa, vaikka olisi ollut vähän suvaitsevampikin yhteiskunta tai työnantaja. Meillä kaikki on pulkassa ja paikallinen professori hakee meidät aamulla keirrokselle. Täällä ollaan ja huomenna lisää, jos yhteydet toimii ja tähtien asento on suotuisa.

Ei kommentteja: